Tämä helvetin stressi on aiheuttanut paljon kipua ja särkyä. Aluksi paljon henkistä ja päänsisäistä. Nyt olen huomannut, että kipuilu on siirtynyt hartioihin. Syy varmaan on se, etten saa enää nukuttua öisin. Valvon järjestäin ainakin neljään ja herään sitten aamulla. Ei hyvä.
Itsetuhoisia ajatuksia miehen touhut on myös aiheuttanut. En vaan uskalla neuvolassa enkä oikeastaan missään muuallaakaan asiasta puhua. En edes ystäville. Miehelle olen sanonut, en usko , että otti vakavasti. Niinkuin mitään muutakaan.
Itseinho peiliin katsoessa on kova. Mieheen katsoessa inho on vielä suurempi. Mieheltä tuli tänään kesken hänen työpäivän viesti: " Raskastan sinua."
Ällötti enkä vastannut mitään. Vitut rakastaa. Käyttää hyväksi ehkä. Tykkää ehkä. On aika jännää rakkautta tämmöinen. No, ainakin vie järjen mennessään niinkuin sanotaan.
Tänään mies ollut jotenkin ihmeelisen iloinen. Kännykkä hänellä on vielä se sama. Eilen sanoi, että tekee töitä myös tämän viikon lauantaina. Tottakai tekee. Mites nyt muutenkaan. Ei kannata ainakaan perheen kanssa viettää yhtäkään viikonloppua. Ihan sama.
Jos mä tästä lähtisin lasteni kanssa niin saisinkohan elämän ja lasten elämän vielä mitenkään kuntoon? Voisiko kukaan rakastaa tämmöistä ketä on satutettu niin paljon? Kysymyksiä joihin ei ole vastauksia.
Miks mä rakastan tuota mulkkua? Mitenkähän paljon minua pitää sen satuttaa, että oikeesti ymmärrän jättää tämän elämän?
Asiasta ei tänään ilmeisesti puhuta mitään. Ainakaan jos se on miehestä kiinni. En enää jaksa kaivaa asioita siltä. Puhukoon jos haluaa, tietää kuitenkin, että pitää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti